tiistai 22. helmikuuta 2011

Vaaleanpunainen unelma

Minulla on onni omistaa kaksi tällaista vaaleanpunaista unelmalokerikkoa! Toiseen olen jo koonnut mm. rusetteja, kangasruusuja, nauhoja ja kukkaheteitä. Toinen lokerikko on vielä tyhjänä, mutta sinne kokoan kaikenlaisia metallisia tarvikkeita. Tämä laatikosto on todella ihana ja myös käytännöllinen. Laatikko on haitarimallinen ja sisällä olevat lokerikot saa otettua pois. Kantamista helpottaa kantokahva. Tällainen olisi oiva myös helmille, mutta minulla on helmiä niin paljon, että näitä lokerikkoja tarvittaisiin ainakin 15. Helmet säilytänkin muovisissa keksirasioissa.
Näitä ruusukkeita ja rusetteja olen ostanut jo kauan sitten, ennen kuin aloin edes harrastamaan minejä.

Suurimmaksi osaksi myös kukkaheteet ovat vanhoja, jo 1980-luvulla ostettuja. Silloin harrastin paljon sukkahousukukkien tekoa. Värillisiä sukkahousujakin on minulla tallessa vielä laatikollinen, joten joskus voisikin taas alkaa tekemään myös niitä. Ihanaa, kun on paljon materiaaleja, mistä tehdä!

4 kommenttia:

  1. Ompa kätevä laatikosto ja ihanuuksia täynnä! Itse olen vastaavia yksikerroksisia lokerikkoja etsinyt siemenhelmille, mutta vasta neljännessä helmet eivät karkaa lokerosta toiseen.

    Millaisissa keksirasioissa säilytät helmiä? Toivottavasti innostut tekemään sukkahousukukkia, en nimittäin edes tiedä mitä ne ovat xD

    VastaaPoista
  2. Mistähän tuollaisen lokerikon voisi ostaa, voisi olla kätevä nukkislangoille :)

    T. Merja

    VastaaPoista
  3. Lokerikkoa myy Terra. Keksirasiani ostin muutama vuosi sitten Lidlistä, kun silloin ruskeita joulupipareita myytiin sellaisissa. Sinihilkka: Laitoin sukkahousukukista kuvan!

    VastaaPoista