maanantai 30. tammikuuta 2012

Blogitunnustus ja paperinarukukkia

Sain Raijalta Hurauskadun taloista blogitunnustuksen "Liebster blog". Kaunis kiitos! Monet, monet blogit ovat niin ihania ja rakkaita minulle, että ansaitsisivat tämän tunnustuksen. En nyt kuitenkaan jatka tunnustusta eteenpäin. Aika kulkee nopeasti, ja odotan jo kovasti kevättä! Pakkasen ja lumen keskeltä tällainen keväinen kukkatervehdys, joita näpertelin viime vuoden puolella.

Tekemiäni paperinarukukkia

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Viime vuoden viimeiset

Tässä vuoden alkajaisiksi viime vuoden viimeiset kirppisostokset: ihana metallinen kassakone, taulun kehys, "antiikkinen seinäpaneeli", banaaniterttu, tikkuja, joiden päistä saa irrotettua ruokia ja kasa pulloja vaikkapa ompelimoon ja herkkukauppaan.
Uuden vuoden lupauksena lupaan askarrella tänä vuonna ahkerasti, tehdä vanhoja minitöitä loppuun ja aloittaa uusia.

Mineilemisiin!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Satumaista joulua

Ulkona sataa vettä, ja on pimeää. Toivottavasti maalaamani Lumikuningatar toisi tähän synkkyyteen vähän valoa ja lumen valkoista hehkua!
Lumikuningatar sekä syksyinen miniatyyrimaisemani Syysunelman puutarhavaja ovat esillä Askarteluliike Vitriinin pienemmässä ikkunassa tammikuun puolelle. Isommassa ikkunassa ovat vielä esillä Hannun ja Kertun noidan piparkakkutalo, talvinen miniatyyrimaisema ja muita miniatyyrejä.
Askarteluliike Vitriinissä on myös muita tekemiäni somisteita. Tässä yksi niistä - paperille maalaamani possu - toivottaa kaikille lukijoilleni Oikein Rauhallista ja Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kirppisostoksia

Pitkästä aikaa muutama kirppisostoskuva! On sitä kirppareilla kierrelty tässä välilläkin ja löytöjä tehty, mutta en ole jaksanut kuvata niitä. Tänään löytyi kasa ihania vanhoja kalusteita, pari egyptiläistä patsasta tulevaan hautakammioon, orava ja sieniä ja lisäksi iso kasa muuta sälää, jota en kuvannut. Aikaisempi kirppisostos on kiinalainen lyhty. 




sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Blogiarvontavoitto ja Tampereen kädentaitomessut

Olen voittanut Raijan blogissa Hurahtanut nukketaloihin   tällaisen ihanan määrän kaikkea miniä! Meillä oli eilen nukketaloon hurahtaneitten kokous Raijalla ja sain hänen luonaan palkintoni. Kiitos, Raija!
Perjantaina olin Tampereella kädentaitomessuilla, ja huh, kun siellä oli väkeä. Miniä ostin sieltä aika vähän, vaikka sitäkin oli siellä tarjolla: kolme pientä porsasta, kaksi jäätelötöttöröä jaMalmströmin Marialta pienen pelästyneen neidin. Neiti saa tulevaisuudessa oman pienen satumaailmansa ympärilleen ehkäpä johonkin lyhtyyn. Kirjoja ostin useita, joista yhden nukkekotiaiheisen. Lisäksi ostin ison kasan kuvioleikkureita ja askartelumateriaaleja. Ideoita sai taas roppakaupalla! Ihanat messut oli!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Askartelukaupan jouluikkuna

Askartelukauppa Vitriinin jouluikkuna. Jouluvaloja pitää vielä lisätä.
 Tänään somistin Porissa sijaitsevan Askarteluliike Vitriinin ison ikkunan jouluun. Ikkunalle vein tekemiäni vanerikuvia, Hannu ja Kerttu -sadun noidan piparkakkutalon, tavisen miniatyyrimaiseman ja muita miniatyyrejä ja pari muuta askartelua. Ikkunaa oli hauska somistaa! Tervetuloa tutustumaan, Yrjönkatu 10, Pori. Miniatyyrit ovat ikkunassa esillä ensi vuoden puolelle.

Minä ikkunaa somistamassa.

Minun tekemiäni vanerikuvia ja tyttäreni viime vuonna TET-harjoittelussa tekemiä tonttuja.


Miniatyyriasetelma



Piparitalo sivusta

Piparitalo edestä


Ikkuna rakentuu

Talvinen miniatyyrimaisema


Oikealla oleva iso nukkekoti on liikkeen omistajan oma.


Tässä kuvassa ei ole vielä taustan valkoisia köynnöksiä.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Hannu ja Kerttu piparivarkaissa!

Piparitalon noita on houkutellut lapset luokseen.
Piparkakkutalo on nyt niin valmis, että sen voi viedä ensi viikolla askartelukaupan jouluikkunaa somistamaan! Talon sivuilta puuttuvat vielä uuni (vasemmalta puolelta) ja Hannun vankila (oikealta puolelta), mutta niitä en nyt tähän hätään enää tee. Olkoon talo nyt näin. Puuttuuhan talosta vielä koko sisustuskin, mutta näyteikkunassahan sitä ei muutenkaan voisi esitellä, joten sen valmistaminen siirtyy ensi vuoteen!

Piparitalon piha vielä alkutekijöissään.
Talon puutarhan valmistus oli aikaavievää puuhaa! Erilaisia työvaiheita oli paljon, kuten koko talossakin.

Pihalle alkoi kasvamaan ruohoa ja kasveja.

Savupiipusta nousee sokerinen taikasavu.
Sprayliiman käyttö oli uusi kokemus, mutta sitä tarvittiin taikasavun teossa.


Oven edessä kaksi herkullista piparminttupylvästä.

Hannu ja Kerttu ovat käyneet piparivarkaissa.


Huomaakohan noita Hannun ja Kertun?

Nyt herkutellaan, rakas veli!

Hannu ja Kerttu pääsevät nyt nauttimaan noidan talon herkuista!