
Kirpparilta löytyi puutarhajuttuihin kukkia, minikuusia ja pumppukaivo. Lisäksi löytyi kuusenjalkoja, kaksi kultaista tarjoilumaljaa ja ruukkumaisia kärpässieniä.
PIENEN PIENI MAAILMA, JOSSA MONTA MINIATYYRIKAUPPAA, PUUTARHAA JA MUITA NUKKEKOTIKOKOISIA SATUMAAILMOJA. MINILÖYTÖJÄ KIRPPAREILTA. ESINEITÄ MYÖS ITSE TEHDEN JA MUOKATEN.
Näinä hyisinä päivinä on ollut ihana piipahtaa kirpparien lämpöön tekemään löytöjä. Näiltä retkiltä on tullut mukaan "tukkipuita", kaksi erilaista kuusta, ihana pieni hevoskärry, helmiä ja muuta pientä...
Tässä viikolla löysin kirpparilta itselleni uuden nukkiksen (Tiedän, tiedän, projekteja on jo ennestäänkin..., mutta...), ison Lundbyn 1970-luvulta! Kunto oli sekava, mutta mitä väliä, kun itse sen remppaan mieleisekseni. Tämä on harvinaisuus, sillä en ole Porissa tähän törmännyt kuin kerran aikaisemmin, muutama vuosi sitten ja silloin harmittelin, kun en ostanut. Nyt ostin, ja hinta oli 25 euroa, mikä on mielestäni kohtuullinen tästä harvinaisuudesta. Taloon tulee jo viime jouluna saamani possupehe! He remontoivat tästä itselleen shabby chic -tyylisen putiikin, johon tulee paljon pastellivärejä ja kulahtanutta sisustustyyliä. Myyntiartikkeleina sisustustavarat ja ja herkut. Lisäksi yläkertaan parvekkeen viereiseen huoneeseen tulee kahvio.